SATAEDU Satakunnan ammattiopiston yksiköt ovat valtakunnallista kärkeä
Ammatillisen koulutuksen tuloksellisuutta on arvioitu jo useamman vuoden ajan. Osa koulutustoiminnan rahoituksesta perustuu tähän arviointiin. Lähivuosina tullaan rahoituksessa entistä enemmän ottamaan huomioon koulutusorganisaatioiden toiminnan laatu. Oppilaitosten tuloksellisuutta arvioitaessa mittareina käytetään valmistuneiden opiskelijoiden työllistymistä ja hakeutumista jatko-opintoihin. Opintojen keskeyttäminen ja opintoihin käytetty aika otetaan myös huomioon. Henkilöstön kelpoisuus ja henkilöstön kehittämiseen käytetyt määrärahat vaikuttavat myös mittaustulokseen.
SATAEDU Satakunnan ammattiopisto menestyi tuloksellisuutta arvioitaessa erinomaisesti. Hyvän tuloksen perusteella kuntayhtymälle maksetaan tuloksellisuusrahaa 810 000 euroa eli noin 440 euroa/opiskelija. Harjavallan sosiaali- ja terveysalan koulutusta järjestävä yksikkö on yksialaisista koulutuksen järjestäjistä Suomen viidenneksi paras. Ammattiopiston Kankaanpään yksikkö on pienistä monialaisista koulutuksen järjestäjistä neljänneksi paras ja Kokemäen ja Ulvilan yksiköt kuudenneksi parhaita. Nakkilan käsi- ja taideteollisuusalan koulutusta järjestävä yksikkö on parantunut myös tulostaan. Näin Satakunnan ammattiopisto sijoittuu noin 120 koulutuksen järjestäjän joukossa parhaaseen kolmannekseen.
SATAEDU Satakunnan ammattiopiston yksikköjen opiskelijapaikat ovat täynnä. Opiskelijoita on jopa ylipaikoilla.
SATAEDU-hanke saa Opetushallituksen kannusterahaa
Ammatillinen koulutus on ollut voimakkaassa murroksessa viime vuosina. Satakunnassa osa tätä kehittämistä on Kokemäenjokilaakson koulutuskuntayhtymän ja Pohjois-Satakunnan koulutuskuntayhtymän fuusioituminen Satakunnan koulutuskuntayhtymäksi. Tällöin Harjavallan sosiaali- ja terveysalan oppilaitos, Kokemäenjokilaakson ammattiopisto, Pohjois-Satakunnan ammatti-instituutti ja Satakunnan käsi- ja taideteollisuusoppilaitos muodostavat Satakunnan ammattiopiston. Huittisten aikuiskoulutuskeskus ja Pohjois-Satakunnan aikuiskoulutuskeskus puolestaan muodostavat Satakunnan aikuiskoulutuskeskuksen. Kehitys- ja palvelutoimintayksikkö organisoi Satakunnan koulutuskuntayhtymän kaikkien koulutusalojen ja toimipisteiden kehitys- ja palvelutoimintaa sekä oppilaitosten että erityisesti työelämän tarpeisiin. Satakunnan koulutuskuntayhtymän markkinointinimi on SATAEDU.
Opetushallitus tukee tätä SATAEDU-hanketta 520 000 euron kannusterahalla vuodelle 2010. Rahaa käytetään esimerkiksi koulutus- ja opintoalakohtaiseen toiminnan kehittämiseen ja oppilaitosyksikköjen väliseen yhteistyöhön. Kehitys- ja palvelutoiminnan organisointi vahvistaa SATAEDUn roolia aluekehittäjänä. Laadunhallintajärjestelmän luominen yhtenäistää ja virtaviivaistaa SATAEDUn toimintaa.
Kristiina Salmi, koordinaattori
040 199 4103